Sateenkaarirautu ja Kainuun pride

Osallistuin Kainuun Prideen -- kalastellen Linnanvirran vastarannalta Eino Leinon patsaan kohdalta. Juhlapaikalle etäisyyttä oli joen leveyden verran; varomaton olisi helposti tempaissut vieheen vastapäisen parisataapäisen väkijoukon sekaan. Vaan minäpä en. Keskikesän leppeässä poutasäässä viskelin taiten suorastaan kirurgisella tarkkuudella. No yksi lippa jäi pohjaan partahauen saaliiksi. Mutta muuten heittelin huolellistakin huolellisemmin -- ja tuloksekkaasti, kuten jatkossa ilmenee.

Toki päivän teemaan sopivaa sateenkaarirautua piti aikansa odotella. Välillä tepsuttelin kävelysillan yli ja visiteerasin joenvarren sateenkaarilipulla koristeltua ulkoilmakahvilassa. Palkitsin itseni reilun kaupan kaffeilla ja korvapuusteilla. Aika leppoisa tapa kalastaa oikeastaan, tuumin siinä pullaa puputtaessani. Sopii tällaiselle keski-ikääntyvälle keskivartalopullealle. Taputtelin vielä suun servetillä murusista puhtaaksi. Sitten takaisin jokivarteen, virran erämaisemmalle eli itäiselle laidalle.

Satuin siis sattumalta paikalle juuri juhla-aikaan. Luontaisena introverttinä väkijoukot ja juhlatapahtumat eivät innosta yhtään. Prideä kyllä symppaan. Tästä ei ole kovin pitkä matka itärajalle ja sen takana yksilön vapaus on tunnetusti meikäläistä monta astetta huonommissa kantimissa. En oikein ymmärrä, mitä asiaa valtiovallalla sen enempää Suomessa kuin muuallakaan on kansalaistensa makuuhuoneeseen. Plus rakkaus luonnonvoimana ei keinotekoisista rajoitteista piittaa -- eikä sen pidäkään. Kuten Shakespeare on todennut: "Mitä merkitsee nimi? Ruusun nimen saanut tuoksuisi yhtä ihanasti muunkin nimisenä." Ihan totta. Hillitty homo tai räikeän hetero, hauenvihreä, särjensilmän punainen, taimenenkeltainen tai järvilohen perushopea -- tai ties vaikka häpeilemättömän punertavankukertava, riemukas sateenkaari. Mitävälii, dude. Antaa kaikennimisten ja -väristen kukkien kukkia.

No. Muutaman tunnin viskeltyäni saaliiksi oli tullut pari pikkuruista nakkihaukea, jotka vapautin takaisin voimaloiden väliseen vetiseen kotiinsa. Mutta lopulta, paikallisen teatteriohjaajan tunteikkaan puheen ja parin musiikkiesityksen jälkeen, napsahti kunnolla. Siltarumpujen varjossa apetta suolet tyhjinä kytännyt kirjolohi kävi keskeltä virtaa kiinni pikkuruiseen ajan himmentämään teräslusikkaan. Koska välineinä oli vaelluskalastusta varten hankkimani UL-haspeli (kokoa 500) ja neliosainen hento matkavapa sekä enintään parin kilon nykimistä kestävä, seitinohut erikoissiima, oli pullalohi eli kirjobroileri kesytettävä varoen. Annoin reippaasti löysää -- onneksi koukku oli syvällä & tiukasti kidassa, kuten jälkikäteen nähäitsin -- ja annoin istukkaan väsytellä itsensä kaikessa rauhassa.

Lopulta onnistuin saamaan väsyneen saaliini aivan Kajaaninjoen rantaveteen. Tässä vaiheessa matala ranta sai kuitenkin kaikkensa antaneen kirjokyljen terästäytymään viimeiseen kunnolliseen pakoyritykseensä. Komeasti ponkaisten se nykäisi siimalaminaatin poikki ja punnersi itsensä vedenalaiseen rantakivikkoon. Koska olin itse vasta taiteilemassa itseäni passikiveltä kuiville, roikkui haavi vielä klipsulla kiinni vyössäni. Ei auttanut kuin rynnätä itse koskeen polvia myöten ja käydä paljain kourin kirren kurkkuun kiinni -- eikä sekuntiakaan liian myöhään! Kala oli jo kovaa kyytiä hoipertelemassa vapaammille vesille ja syvyyteen, jonne en vaatteet päällä olisi perässä uskaltanut.

Se on kiinni. Onnellinen päätös miehen ja kalan kohtaamiselle -- ainakin ensin mainitun näkökulmasta. Vaelluskengät vettä loiskuen ja puntit valuen kiskoin saaliini rannalle itsekin hiukan taistosta pökertyneenä. Ja iskin sympaattista, herkullista jenkkitulokasta julmasti papilla päähän, jotta rauhoittuu. PAM! Ego te absolvo. Heitti löysäksi. Sitten puhalsin pöksyt kurassa ja paita hiekassa henkeä ja etsin katseellani vapaa, jonka olin viskannut jonnekin. Ehjä sentään, en ollut tallannut päälle.

Vasta tässä vaiheessa tulin tietoiseksi laajasta yleisöstä, jonka koetos oli kerännyt sillalle ja kummallekin rannalle. Juhlan osallistujat ja muut paikalle kaunista päivää todistamaan eksyneet kokivat raivokkaan kamppailun ilmiselvästi kiinnostavaksi. Erityisen innokas sivustaseuraaja oli Kainuun Priden heijastusliivillä ja komealla hipsteriparralla varustettu turvamies, joka ei malttanut pysytellä omalla puolellaan koskea. Riemua puhkuen hän syöksyi nyt paikalle ihmettä suurinta katsomaan. Mies nappasi heti kalasankarista saaliskuvan, jonka sitten postitti puhelinnumerooni (suureksi pettymykseni annoin tosin ilmeisesti väärän numeron, koska kuva katosi matkalla). Taisi olla kalastuksessa päällään itsekin, innokkuudesta päätellen.

Tässä vaiheessa taajaan kansoitetulle vastarannalle ilmestyi myös värikäs, niukkoihin hepeneihin pukeutunut sambaryhmä ja musiikki alkoi pauhata toden teolla. Haluaisin ajatella, että se (oudon suoralanteinen) lanteenhetkuttelu ja voimakas bassonjytke juhlisti saalistani, mutta todellisuus ei ehkä anna myöden. Kuitenkin oiva päätös tällaisen sunnuntai- tai oikeastaan lauantaikalastajan eeppiselle kahvipulla- ja pullalohiretkelle.

Koska voimaloiden välisen kalastusluvan kiintiö oli nyt päivän osalta täynnä, purin vapani ja laitoin romppeet kasaan. Juhlat jatkuivat vielä, mutta itse koin saaneeni humusta tarpeekseni. Tuskaistun myös aivan kylkeen tuppaaviin ihastelijoihin ja heidän sinällään hyvin positiivisiin ihmettelyihinsä. Jutun juurta olisi riittänyt ilmeisesti enemmänkin, mutta nyt oli ihan pakko evakuoida hyväpyrstöinen, jäntevä taistelupari hyvässä järjestyksessä. Kiitoksia ja näkemiin. Sykkelöin kimaltavakylkinen sateenkaarirautu pyrstö pyöräkorin ulkopuolelle tutisten suoraa päätä appivanhemmille.

Perillä appiukko nappasi kännykkäkuvan meikäläisestä pötköineen. Omat kalavehkeet omistava poikanikin pääsi kuvaan -- tosin kateudesta mörkkinä. Keittiövaaka kertoi kalan painoksi viittä grammaa vaille kaksi kiloa. Pituutta jämäkällä herkkupötköllä oli 52 senttiä. Potra tyttö.

Tämä oli hyvä päivä, monellakin tapaa. Ensinnäkin pääsin nyt testaamaan UL-vehkeitä tositoimissa ennen varsinaista vaelluskalastusta. Juuri tätä olin halunnutkin. Hyvin kesti vapa ja itse kasattu kokonaisuus toimi muutenkin moitteetta. Toisekseen kesäisen Kainuun pääkaupunki oli kauneimmillaan, eli oli juuri oikea aika viettää päivä juoksevan veden äärellä siimaa kastellen ja vapaan maan itseään kunnioittavaa elämää todistaen. Ja vielä kolmanneksi: pääsinpä vielä pätemään perheelle, appivanhemmille ja blogin kautta oikeastaan koko maailmalle. Hemingwaylla on ehkä Vanhus ja meri, mutta minullapa on Lähes keski-ikäinen ja Kainuunjoki. Mies vastaan kala -- tuli mitä tuli. Elämää suurempaa on tämä, tietty.

Nyt kengät kuivuvat kylpyhuoneessa ja fisu on fileerattu. Ja kalamies on syystä ylpeä ja omanarvontuntoisa. Pikapuoliin tarjolla on myös tuoretta kalaa.

Tapahtuneen teemakappaleeksi isketään jylhänsuvaitseva Children of the Sun. Se on kuulkaa täysi, teeskentelemätön, mukavan pullea, riemukkaan vapaa ja iloisenkirjava kesä nyt. Ja kaikki rönsyilevät adjektiivit ilmaiseksi päälle. Ota.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oriveden outamailla, oravanpesässä 4.-5.11.2017

Lemmenjoen talvivaellus 2017: Mission overview