Tekstit

Harhalaukaus

Kuva
Tuli sitten avattua pojan kanssa mökkikausi. Siis jos yöpyminen mökillä toimii kriteerinä. Vuosi sitten -- suurin piirtein –- seikkailtiin samaisen mukelon kanssa kotimetsässä, joka on sittemmin saanut kiitettävästi retkeilyrakenteita ja jopa omat kotisivutkin. Niin se retkeilykehitys kehittyy. Kintulammen suunnassa viuhuukin sitten nykyään autoa ja ihmistä minkä kerkeää, jopa siinä määrin, että olemme tänä vuonna tehneet kerran kersan kera jopa spontaanin väistöliikkeen. Harrastusprofiililtani kun olen sellainen in in in intro- tai tarkalleen ottaen erävertti. Kuten muodinmukainen termi kulkee. Väkipakoinen, hajurakoinen. Ymmärrätte varmasti kauempaa pusikosta kuuluvan yskän. No poika sentään kulkee mukana. Seuraavassa(kin) kuvassa eilisellä keväthangella. "Sain kauniin maan ja lapset riemuissaan saa juosta metsäteillä sen." Vaikka eipä tuossa hangessa satunnaisesta hankikannosta huolimatta ihan hirveätä kyytiä juosta -- eikä joka mökille välttämättä ajeta autolla, ai…

Juoksevan veden aika

Kuva
Kevät tuli väkisin, vaikka vastustin kehitystä. Oli tarkoitus vielä tehdä talven kanssa vaikka mitä. Mutta pakko antaa periksi. Tänään samoiltiin lähijärven rannoilla pojan kanssa. Joka ikinen etelänpuoleinen penkka paljaana. Ja järvelle mennessä alikulkutunneli oli täynnä sulamisvettä. Ajoin hiljaa ovi auki ja tarkistin, ettei vedenpinta nouse alakarmia korkeammalle. Taisi äänenvaimentimen alapinta savuta komeasti. Pakko antaa uuden vuodenajan tulla. Onhan tämä tällaista surutyötä. Kevät on rujo ja kesä heikoille. Postauksen aloituskuva on kyllä pääsiäispyhiltä ja Näsijärven pikkusaarista. Eli kahden viikon takaa. Kolme päivää tuli pysyttyä pihalla kairan kera ja ilman, suksien kera ja ilman, vaimon kera ja ilman. Yhtenä päivänä sain koko perheen mukaan kävelemään jäällä -- yhtä juhlaa. Paistettiin laavulla makkaraa. Löysin uuden suosikin: Lidlin suomalainen tukeva juustomakkara (olisiko nimeltään Portin juustokyrsä tms.). Se tukkii innolla suonet ja sydämen, jos annat siihen m…

Elämä on

Kuva
Kungfutsen kerrotaan sanoneen, että aito onnellisuus ei ole ihmistä suurempaa eikä ihmistä pienempää -- vaan ihmisen kokoista. Vaikka omassa ajattelussani nojaudunkin enemmän Laozin suuntaan, niin sanottu on varmastikin totta. Viikonloppuna teimme pojan kanssa viikonloppureissun Oriveden takamaille. Olin ylpeä kakkosluokkalaisesta: auringon laskettua häntä selvästi pelotti, mutta paketti pysyi kaiken aikaa kasassa. Isälle ei turhia hermostumisia näytetä. Ensimmäisenä päivänä löysimme kevättalven auringonpaisteessa kimaltelevalta hangelta pari koppelon ruumiinhöyhentä. Olisiko rintalappua? Itse asiassa lajinkin onnistuin tunnistamaan vasta lintuharrastajakaverilta kysymällä. Ajattelin sitaista näistä ja marabousta jonkinlaisen leechin eli "liitsin" kevyeen jigipäähän. Luonto on kyllä rajaton riemu. Miten kaikki tämä kauneus on voinut kehittyä ajan myötä ihan itsestään? Intuitiivisesti en lajikehitystä hahmota, vaikka periaate on järjellä tietenkin selkeä. Kaikki tämä …

Hyvin käytetty sunnuntai

Kuva
Lauantaina oli päivällä työkaverin väitös ja illalla tietty myös karonkka. Kuten kokemus on opettanut, nämä ovat mainioita tilaisuuksia naputella hallitun akateemisesti ja erittäin sivistyneessä seurassa naula suoraan syvälle otsalohkoon. Mutta orastavan keski-ikäisyyteni pakottamana päätin, että aamulla on oltava toimintakunnossa. Olimme nimittäin sopineet erittäin pitkäikäisen ystävän kanssa, notta heti aamusta pilkille. Joten kävin sitten karonkassa diskreetisti autolla. Hyvä tapa varmistaa, että aamulla on ihan aikuisen oikeasti rrrapsakan reipas ja kalastuskuntoinen. Eli hyvä minä! Välillä tämä myöhäiskypsä partiopoikamaisuus hirvittää itseänikin. Tavallaan aika karmea arvojärjestys, mutta minkäs teet. Biologinen kello tikittää vääjäämättä kohti viikonloppujen tasaista unirytmiä ja ulkoilmasta punakoita poskia. Ja arkipäiviä, jolloin unelmoidaan tuntikausien sinnikkäästä nypytyksestä kannen päällä. Tai siis -- perillä ollaan jo. Käkikellon tiainen kukkuu karstasta vapaiden k…

Ingen fisk mutta kaunista

Kuva
Onnistuin nipistämään sunnuntain pilkkimiseen. Enkä siis vain paria tuntia, vaan käytännössä koko päivän. Äveriästä. Taisin saapua Niihamanlahdelle joskus aamukymmenen jälkeen ja olin seitsemän maissa illalla kotona. Ennen pimeää siis. Oli kyllä tarkoitus lopettaa vasta hämärissä, mutta poika soitti ja sanoi että ovat leiponeet mokkapaloja. Oli pakko mennä heti rantaan. Mutta se pilkintä. Olen niin keski-ikäinen, että sattuu. Tekee kutaa psyykelle, tämä chiluttelu vapa kourassa. Eikä kylmä tullut edes pötkötellessä. Suojasää katsos. Diggaan kyllä ihan kympillä talvesta. Olenkin ehkä lumi- ja jäämies. Olen tänä viime viikkoina laskenut monta kertaa päiviä kevääseen. Enkä siis siksi, että minulla on kiire sinne. Vaan koska haluan tehdä juttuja ennen jään ja lumen sulamista -- ja aikaa on rajallisesti. Talvi on otettava haltuun. Ladulla. Avannossa. Makuupussissa. Ja tietty myös jäähän kairatun reiän äärellä. Talvikalan pyynti on tietenkin yksi keskeinen rasti kenen tahansa itseää…

Lumikenkäilyä kersan kera

Kuva
Mikroretkeilyä, sano. Helmikuun kolmantena sunnuntaina meidän oli tarkoitus sohaista pojan kanssa kahdestaan Kintulammen retkeilyalueen suuntaan. Paikan uusia retkeilyrakenteita ihastelemaan. Vaan jo menomatkalla kävi selväksi, että sama ajatus on tullut monelle muullekin mieleen. Autoa nimittäin painoi jonossa Kintulammentielle -- arvatenkin kohti samoja uusia laavuja, joilla meidänkin oli tarkoitus paistella makkaraa ja muuta. Ajatus vuoronumeroista tulen ääressä ei houkuttanut, semminkin kun itse inhoan yli kaiken tungosta ja ihmislaumoja. No eikun varasuunnotelma käyttöön. Jatkoimme Pulesjärventietä aina läheiselle Pulesjärvelle asti. Auto jätettiin järven eteläpäätyyn metsätien varteen. Täällä laukaisimme peräkontista kummallekin lumikengät. Sitten vielä porkat kummallekin käsiin, eväsreppu isukin selkään, tuima ilme naamalle -- ja kylmästi jäälle. Tohelsin matkaan etunenässä. Välillä sitä miettii, olenko pelkkä ulkoilijaisän populaarikulttuuritrooppi. Lassi ja Leevi -sarjaku…

Sydäntalven suksitestausreissu 3.-4.2.2018

Kuva
Yleensä kamaa, kulkuvälinettä on reissussa mukana, jotta päästäisiin paikkaan x. Kuten vaikkapa kanootilla Tapatoralle. Vaan tälläpä kertaa x toimi tekosyynä perinpohjaiselle kamapuljaukselle. Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna läksimme reilun suksikasan ja kolmihenkisen seurueen kera eräälle Pohjois-Pirkanmaalaiselle suursuolle sivakoimaan. Tarkoituksenamme testata erilaisia suksia umpihankiolosuhteissa. Osa suksista oli omia, osa vuokrattuja. Kaikki testaajat olivat, tyypilliseen tapaansa, retkeilyasialle omistautuneita. Ja muhkea hanki oli suomalaista laatutyötä. Läpeensä luomua, vieläpä. No ainakin antroposeenin mittapuulla kosher. Sitä oli muuten paljon. Juuri ennen lähtöä tuprutti reippaasti, ehkä hiukan liikaakin. Pisti metsätiet tukkoon. Suunnitelmanpoikanen erätestistä oli syntynyt jo viime citytestireissulla ja nyt siis pistimme tuumasta toimeksi. Latasin viikolla sporttimustikan akun kylmää yötä sekä sunnuntaiaamun kylmäkäynnistystä vastaan. Ja painun lauantaiaamuna h…